
Pari kuukautta tämä kirja sai syyttävästi tuijottaa minua kirjahyllystä ennen kuin rohkenin siihen tarttua. Syynä ei ollut aihe, vaan järkälemäinen sivumäärä. Tässä lyhennetyssä (!!) teoksessa kun on sivuja yli 900, niin jopa tottunutta lukijaa se pikkuisen ahdistaa.
Kirja ei ole perinteinen elämänkerta, Kershawin mukaan Hitlerillä ei aitoa persoonaa ollutkaan, ainoastaan rooli. Kirja pyrkii antamaan, tai ainakin hakemaan, vastausta kysymykseen kuinka Hitler oli mahdollinen? Analyyttinen kuvaus Hitlerin ja natsien valtaannoususta onkin kirjan parasta antia. Hitler oli taitava puhuja, “populisti” ja demagogi joka osasi käyttää kansalaisten ennakkoluuloja hyväkseen ajaakseen omaa asiaansa. Hajanaisessa poliittisessa tilanteessa Hitlerin kaltaisen oppimattoman, mutta karismaattisen henkilön (tai epähenkilön) oli mahdollista saavuttaa valtaa.
Kershaw ei kuvaa Hitleriä perinteisessä mielessä hulluksi vaan epävakaaksi ja pakkomielteiseksi. Ensimmäisen maailmansodan “selkäänpuukotus” pysyi Hitlerin vihan polttoaineena koko loppuelämän ajan ja oli yksi syistä jonka takia hän ei kyennyt minkäänlaisiin kompromisseihin vaikka sodan lopputulos oli jo pitkään nähtävissä. Sen sijaan vastausta kysymykseen juutalaisiin ja bolshevismiin kohdistuvasta kaikenkattavan vihan syistä ei saada. Tuskin siihen yksiselitteistä rationaalista syytä oli edes olemassa.
Hitlerin itsekeskeisyys kehittyi varsinkin sodan alkuaikojen voittojen johdosta megalomaaniseksi, ja kaikkiin takaiskuihin syy löytyi muualta. Lähipiiri ja kenraalit pidettiin varpaillaan ja kilpailuasemissa. Lähes kaikki ajoivat myös omaa etuaan ja kilpailivat Hitlerin suosiosta toimimalla kaikin tavoin “Führeriä kohti”. Tämä tarkoitti sitä, että Hitlerin ei ollut tarpeellista antaa suoraa määräystä läheskään kaikista julmuuksista tai olla niistä edes tietoinen.
Upseeriston vastarinnan Kershaw kuvaa melko saamattomaksi, vaikka läheskään kaikki ammattiupseerit eivät olleet Hitlerin kanssa samaa mieltä tavoitteista saatika keinoista. Perinteinen preussilainen esimiehen ja valtion kunnioitus ja pelko kostotoimista pitivät opposition toimet vähäisinä. Muutamista murhayrityksistä on kirjoitettu jo kokonaisia kirjoja joten ei niistä sen enempää. Jonkun verran kuitenkin jää askarruttamaan perinteinen entä jos-ajatusleikki. Hitlerin pelastuminen vuoden 1939 attentaatista oli näet hiuskarvan varassa !
Suomalaisten asianharrastajien ikuisuuskysmys “erillissodasta” ei saa selkeää vastausta tai edes kummoista käsittelyä. Tutkijan pragmaattinen ote näkyy kuitenkin siitä kuinka kuva Mannerheimin tapaamisesta on kytketty samaan kuvasarjaan vasallien Kroatian, Romanian, Bulgarian,Slovakian ja Romanian johtajien tapaamisista otettujen kuvien kanssa. Ehkäpä asia on tutkijalle niin päivänselvä että sitä ei edes tarvitse pohtia. Mene ja tiedä.
Kirjan arvosteluissa on jonkin verran ihmetelty kenelle tämä kirja on oikein kirjoitettu, kun kaikki on kuitenkin jo kerrottu ja asianharrastajille tuttua asiaa. No ensinnäkin aina ei ole tärkeää pelkästään se mitä kerrotaan vaan se, miten kerrotaan. Ja Kershaw kertoo ja kirjoittaa ihailtavan selkeästi ja analyyttisesti kuin vain erittäin kokenut tutkija ja kohteensa ehkä arvostetuin tuntija voi. Ja vaikka kirjailija pohtii tieteellisestikin monia eri näkokulmia, ei kokonaisuus silti käy liian raskaaksi. Tietysti perusasioiden tunteminen ennakolta auttaa asioiden omaksumista, nimiä ja tapahtumia kun mukaan mahtuu melkoinen määrä.
Ainakin kaltaiselleni diletantille kirja antaa paljonkin lisätietoa ja syventää jo luettujen asioiden taustoja. Vaikka kirja jonkun aikaaa oli paikoin jopa lopussa kirjakaupoista, en kuitenkaan usko että tämä ihan perus Lehväslaiho-lukijoiden kauraa olisi. Kyllä vahva kiinnostus historiaan pitää olla että kirjaan jaksaa tarttua ja sen kahlata läpi.
Mutta se kannattaa.